Tiistaina, lokakuun 2. päivänä 2012

                                                                                        

KUNTAVAALIT LÄHELLÄ       

 

 On siis aika päivittää kotisivut vaalien osalta. Edellisissä kuntavaaleissa tulin valituksi kolmanneksi varavaltuutetuksi. Aluksi tämä ei merkinnyt muuta kuin osallistumista valtuustoryhmän kokouksiin, joissa käytiin läpi seuraavan valtuuston esityslistaa. Mutta runsaat kaksi vuotta takaperin toinen vara kuoli, ja kun ensimmäinen vara asui suuren osan vuodesta ulkomailla, alkoi homma tuuraajana iskeä. Sain osallistua yhä useammin kokouksiin. Kun kerta menin saliin, en halunnut olla tuppisuuna, vaan periaatteenani oli, että pidän vähintään yhden puheenvuoron per kokous. Seuraavassa päällimmäisiä muistikuvia kolmen valtuustovuoden varrelta. Eivät ole aika- vaan muistijärjestyksessä.

Tein varjobudjetin vuodelle 2011, josta keskusteltiin valtuustoryhmässä ja jonka Tori-lehti näkyvästi julkaisi. Siinä vastustimme veronkorotusta ja ehdotimme sen sijaan menosäästöjä kohdistuen eräisiin avustuksiin ja hankintoihin (Tampere-talo, kalustohankinnat), sekä esitimme Tilakeskuksen 33 miljoonan liikeylijäämän käyttämistä veronkorotuksen vaihtoehtona - veronkorotuksella tavoiteltiin 30 miljoonan verotulojen lisäystä. Johtaja Yli-Rajala arvosteli Tori-lehdessä meitä halusta ymmärtää asioita väärin. Sitä emme myöntäneet, sillä esitystä valmisteli mm. ekonomi ja taloustieteilijä.

Vastustimme kouluverkon ja sosiaaliasemien verkon supistamista. Asiaa ei edes tuotu valtuustoon, vaan päätettiin lautakunnissa. Totesimme, että Tipotien uusi sosiaali- ja terveysasema on liian kallis. Eikä nyt jo hahmollaan oleva rakennus ole edes kaunis. En tiedä katselevatko virkailijat vai asiakkaat vai kummatkin mielellään Näsijärven maisemia. Asiakkaille näkymät pitäisi tulla, koska joutuvat odottelemaan joka tapauksessa.

Nuorten työttömien ja pitkäaikaistyöttömien työllistämisestä on vastannut työllisyyden hoidon palveluyksikkö (TYPA). Sen toiminta on ollut varsin tehotonta. Viime vuonna oli kaupungin alueella tukityössä runsaat 1000 työtöntä, joista vain 156 työtöntä kaupungin omassa tuotannossa. Pitkäaikaistyöttömiä oli samaan aikaan yhteensä yli 4000. Olen tästä saarnannut monta kertaa, yhdessä eräiden muiden valtuutettujen kanssa. Nyt kun asiat orkaniseerataan uudelleen apulaispormestarin vaihduttua, on toiveita asioiden korjaantumisesta. Huomattakoon, että tämä ei maksa kaupungille mitään, koska ns. KELA -sakko, jota viime vuonna maksettiin 12 miljoonaa euroa, siirtyy kaupungilta valtion piikkiin. Loppujen lopuksi, kun kaikki vaikutukset lasketaan, ei se maksa valtiollekaan mitään.

Rantaväylän tunnelista olen kirjoittanut paljon. Koska se on mielestäni kallein ja hyödyttömin investointi, tein tunnelikaavoista valituksen Hämeenlinnan Hallinto-oikeudelle. Valituksia, joita oli yhteensä kymmenkunta, ei ole vielä käsitelty. Kuulostaa laittomalta, että keväällä tehtiin jo sopimuksia urakoista, vaikka kaavoilla ei ole lainvoimaa. Tämä valtuusto päättää vielä marraskuussa ensi vuoden määrärahasta, 6.5 miljoonan suunnittelurahasta, mutta ei hätää, koska siitä ei ehdi kulua paljonkaan, kun tunnelivaalien jälkeinen valtuusto peruuttaa koko hankkeen!

XL:n tavoitteena on koko ajan ollut oman toiminnan ulkoistaminen ja samalla yksityistäminen. Tietotekniikkakeskus (TIO) myytiin halvalla, sen liikeylijäämä oli 5 miljoonaa vuodessa, jonka mukaan sen hinnan olisi pitänyt olla peräti 40 m€. Tampereen Aterian hoidossa olleet henkilöstöravintolat myytiin, ja muusta ateriapalvelusta yksityistettiin aluksi 10 %, jatkoa seurannee, jos nykymeno jatkuu. Asfalttiasema myytiin runsaalla 2 miljoonalla. Se oli perustettu syystä, että asfalttimarkkinoilla vallitsi kartelli. Nyt haetaan korvauksia kartellihinnoista Lemminkäiseltä. Samaan aikaan asema myytiin, yllätys! yllätys! Lemminkäiselle!! Ehdotin aseman yhtiöittämistä kaupungin omistuksessa, mutta vaikka virkamiehet pitivät ehdotusta periaatteessa kiinnostavana, tämäkin kaupungin omaisuus pantiin lihoiksi.

Valtuustoaloitteessani ehdotin Koukkuniemen henkilökunnan lisäämistä 50:llä. Tämä perustui Superin laskelmiin. Aloitetta käsiteltäessä vakuuteltiin, että kaikilta osin oli 0.6 hoitajaa asukasta kohden, joiltakin osin jopa 0.7. Koukkuniemen johtokunnasta kuulin, että varsinkin Rauhaniemessä oli kova puute sijaisista. Asiakaskysely osoitti, että neljännes asukkaista ei pääse ulkoilemaan. Siispä vanha käytäntö takaisin: pitkäaikaistyöttömät ulkoiluttamaan. Vanhukset pääsevät ulos ja työttömät saavat edes väliaikaista työtä. Aloitteeni, jota ei viety edes lautakuntaan, vaan tuotiin suoraan saliin, tyrmättiin, mikä ei ollut yllätys. Ilahduttavaa oli, että perussuomalaisten lisäksi aloitetta kannattivat muutamat valtuutetut vasemmistosta.

Tässäpä tärkeimmät.

                            

Alku ] [ Ehdokkaana kuntavaaleissa 2012 ] Valtuustopuheita ] TUNNELI ON HUONO HANKE ] Euroopan Unionista ] Rinteen malli ] Kuka ]